Nyt en enää jaksa olla lihava.

Tämän typyn päätöksestä tehdä lihavuudesta loppu.

Päiväkirja.

Päivä 1.

Eka aamu menossa, painoa 80.3kg.

Tästä matka ehdottomasti alaspäin, tein tuon BMI siis painoindeksi testin joka sanoi, jossa näkyi että BMI:ini on tällä hetkellä 31.6 elikkä merkittävä lihavuus.


Tänään on tiedossa hedelmäpäivä, laihdutamaanhan ei oikein voi ruveta tuosta noin vain, sillä mahalaukku on tottunut saamaan paljon ruokaa ja venynyt. Aloitan siis syömällä reilusti hedelmiä ja kaikkea terveellistä ja siitä sitten pienennän ruoka-annos kokoja ja kun vatsa alkaa tottua niin sitten voi syödä ihan normaalilla ruokavaliolla (kotiruokaa), ilman että kärsii kamalaa nälkää.


Liikuntahan on todella tärkeä osa laihdutusta, ei vain painon putoamisen nopeudeksi mutta tueksi kropan kiinteytymisessä, jos vaan laihduttaa sohvalla makaamalla ei kiinteydy niin nopeasti ja ei kyllä nää tuloksiakaan, ja saattaa olla ettei “iho” palaudukaan enää normaaliksi.

Olen aika malttamaton luonne, joten itsensä hillitsiminen ja ymmärtäminen ettei tuloksia tapahdu yhdessä yössä ei ole kovin helppoa, mutta nyt aluksi aion painaa “täysiä” 2vk ja kerätä energiaa ja positiivisia löytöjä laihdutuksesta, jos luon itselleni 6kk suunnitelman tai tavoitteen luovutan varmasti puoli välisssä, mutta 2vk ajattelu tavalla pystyn motivoimaan itseäni jatkamaan aina pari vk lisää kun voin verrata tuloksia :)

BMI taulukko näyttää että lievän lihavuuden puolelle pääsisi painolla 75.84kg, toivotaan että 1kk päästä oltaisiin sen lähellä :) Helpottaisi tietää, että kerrankin olisin vain “lievästi lihava”.

Tälläistä tänään.

Päivä 2.

Aamupaino 79.1kg, -1,2kg

Painossa huomaa kyll hyvin et on ollu ruokavalio tavallista terveellisempi, se oliskin ihanaa kun paino puotois aina n 1kg päivässä, ei tarvis laihtduttaa kuin 3vk :D Tästä lähin varmaan on se 1kg viikossa tai allekin, alukshan ekan viikon saattaa poudota jopa 3kg :) Se on kyll hyvä motivaatio tekiä.

Eilen en syöny mitään herkkui paitsi mansikoit. Ulkoilu oli vaan kaupassa käynti, ei kauheesti huvita mennä tuhoon kenkiä tai omaa terveyttä tonne hyiseen vesisateeseen, kunhan vaan aurinkoo ja lämpiä alkaa tulla niin sit ulkoilen kyll kunnolla :)

Tänään aikaslailla samalla ruokavaliolla kuin eilen mut täytyy ottaa pakastimesta ruisleipää sulaan kun patonki loppui eilen :( Huomiseen :)